Tältä sivulta voit lukea yhdistyksen järjestämästä toiminnasta.
Kurssi pidettiin maalis-syyskuun 2013 aikana.
Kurssin kokonaistuntimäärä on 70 h eli 14 opetustyäpäivää.
Teoriakoulutukset ovat perjantai-iltaisin ja lauantaipäivänä Nilsiässä kaupungin valtuustosalissa. Käytännän harjoittelu kesän 2013 aikana tapahtuu Muuruveden ja Nilsiän tarhoilla viikonloppuisin päivällä. Kurssille tulijoilta edellytetään mehiläishoidon perustietojen osaamista.
Kurssin hinta on 90 ä (alv 0 %)
(Jos kurssin hintaa verrataan emojen hintaan, tulee kurssin hinnaksi kolme ostoemoa!)
Kurssille valitaan enintään 15 oppilasta.
Kurssiin sisältyy opintomatka eteläisen Suomen mehiläiskohteisiin kesän 2013 aikana. Matkan hinta on osittain tuettu hankkeesta. Matkalle voidaan ottaa muitakin kuin kurssille osallistujia.
Kouluttajana toimii Beedata Oy, Eila Naakka. Eilalla on 25- vuoden kokemus mehiläishoidosta ja ammattimaisesta emonkasvatuksesta. Hän kasvattaa kaikki Tikka-tuotemerkillä myytävät italialaisrotuiset emot.
Koulutuksen järjestäjänä toimii Savon Mehiläishoitajat ry.
Liitteenä ovat tarkemmat päivät, tuntimäärät ja opetuksen aiheet.
Yhdistyksemme teki vuoden 2012 aikana Pro-Agria Pohjois-Savolle selvityksen luomumehiläishoidon mahdollisuuksista ja verkostoitumisesta alueellamme. Selvityksessä tuli voimakkaasti esille emonkasvatustiedon tarve, etenkin luomussa toimivien ja siihen siirtyvien tarhaajien taholta. Varsinkin krainilaisista emonkasvattajista näyttäisi olevan tarvetta. Emonkasvatuskurssilla perehdytään sekä luomu- että tavanomaiseen tuotantoon.
Lisätietoja kurssin sisällästä Eila Naakka 0400 418 452, eila.naakka(at)beedata.fi
Ilmoittautumiset ja tietoa järjestelyistä Markku Puumalainen 0400 65 8 727, markku(at)korpiaho.net
Terveisin
Markku Puumalainen
Savon Mehiläishoitajat ry
Yhdistyksen hallitus uudistui hieman syyskokouksessa. Uusina hallituksekseen valittiin viime kesänä tarhauksen aloittaneet Sirpa Lintunen varapj ja Miia Tefke. Ennestään hallituksessa jatkavat Markku Puumalainen pj, Juha Rissanen siht., Teuvo Närhi ja Marko Vilpponen
Savon Mehiläishoitajat ry järjestää kevään ja kesän 2012 aikana koulutussarjan yhteistyässä Suomen mehiläishoitajain liiton (SML) kanssa.
Koulutukset on ensisijaisesti kohdennettu perustaidot omaaville tarhaajille, jotka haluavat kehittää toimintaansa tulevina vuosina ammattimaisesti lisäten pesämääriä sekä tehostaen tuotantoaan.
Koulutuksen ohella SML:n uusi puheenjohtaja Janne Leimi tuo liiton terveiset jäseniställemme.
Luomuhunajalle näyttäisi läytyvän kysyntää, Eila onkin jo siirtynyt luomuhunajan tuottajaksi. Saamme häneltä peruspaketin tietoa kuinka toimia luomutuottajana.
lauantai 11.2 10.00ä16.00 | Perusasioiden kertaus, Markku Puumalainen |
lauantai 3.3 10.00-16.00 | Vuosikierron syventävä opetus perusasiat omaaville. Pesien tehokas lisääminen, mehiläishoidon neuvoja Ari Seppälä, SML |
lauantai 10.3 12.00-18.00 | Ammattimainen mehiläistarhaus, SML:n puheenjohtaja Janne Leimi |
lauantai 24.3 10.00-16.00 | Luomukoulutus, Eila Naakka |
Koulutuspaikkana näissä toimii Nilsiän valtuustosali, Nilsiäntie 78. Ilmoittautumiset viim. viikkoa ennen koulutusta: markku@korpiaho.net tai p. 0400 658ä727.
toukokuu | Kevätjaokkeiden teko yhteisostoon osallistuneille Korpiahon pesistä |
kesäkuu | EKM saneeraus pesillä ja kakuston keskitetty desinfiointi, Ari Seppälä SML |
heinäkuu | ajankohtaiset hoitotoimet |
elokuu | sadonkorjuu, talveutuksen aloitus |
Näiden ajankohdat tiedotamme lähempänä tarkemmin.
Terveisin Hallitus